Rakkaus. Miksi se on niin vaikeaa? Aivan varmasti kaikille parisuhteessa eläville tulee niitä hetkiä, kun tekisi mieli vain jatkaa elämäänsä yksin, mutta elämä ei ole niin yksinkertaista.
Nykyisen poikaystäväni kanssa olen seurustellut nyt lähemmäs puolitoista vuotta. Suhteemme alku oli ehkä lähempänä suossa rämpimistä, kuin ruusuilla tanssimista, mutta kun siitä selvittiin (suurimmaksi osaksi) niin olen tajunnut, että kaikki se vain vahvisti meitä, vaikka se suoraan sanottuna paskalta tuntuikin aluksi.
Joojoo vajaa 1,5 vuotta ei ole pitkä aika, mutta mentyäni läpi koulukiusaamisen, yksinäisyyden ja tunne vamman (teoriassa en vain antanut itselleni "lupaa" tuntea mitään) tämä kaikki on tuntunut epätodelliselta. Kuinka joku on jaksanut minua läpi vaikeuksien ja raivokohtauksieni?
Vasta vuosi suhteemme alun jälkeen pystyin rehellisesti sanomaan rakastavani poikaystävääni. Sitä ennen jouduin kuuntelemaan hänen exänsä kertomuksia heidän suhteestaan, kuinka paska tyttöystävä olen, miten huonoa seuraa olen ja lopulta sain kuulla poikaystäväni melkein pettäneen minua exänsä kanssa (emme olleet "virallisesti" yhdessä, kun asioita tapahtui).
Siinä vaiheessa pinnani paloi lopullisesti. Kaiken sen pakoilun jälkeen kohtasin totuuden ja päätin ettei tämä tule jatkumaan näin. Olin ehkä kusipää, mutta se ei minua haittaa, ja sanoin suoraan, mitä ajattelen. Se johti siihen, että poikaystäväni ja hänen exänsä välit katkesivat kokonaan. Tästä seurauksena tämä ex on yrittänyt saada portsarit heittämään minut ulos baarista (mutta he eivät sitä tehneet, koska olin selvinpäin) sekä levittäny perättömiä juoruja miusta ympäri kaupunkia. Ainahan se on mukavaa tavata uusi ihminen, joka kesken keskustelun sanoo "Mä tunnen Aadan (nimi muutettu) ja se on kertonu mulle kui paska ihmine oot, mut mun mielestä vaikutat hirveen mukavalta".
Rakas, jos luet tämän niin toivon, että tiedät kuinka paljon merkitset minulle. En vaihtaisi yhtään hetkeä kanssasi mihinkään muuhun. Olet syy siihen, etten enää pakoile tunteitani tai uskottele itselleni selviäväni yksin. Tiedän, että ilman sinua elämäni olisi edelleen sitä samaa harmaata sumua, mitä se oli ennenkuin tapasin sinut.
Sait minut näkemään maailmani uudella, värikkäämmällä, tavalla. Toit takaisin sen iloisen ja vilpittömästi onnellisen puolen minusta, jota olen kaivannut. Olet elämäni valo ja rakastan sinua enemmän, kuin ketään olen ikinä rakastanut, enkä voi kuvitella elämää ilman sinua. En olisi uskonut löytäväni mitään tällaista ennen kuin tapasin sinut.
Kiitos, että olet tukenani silloin, kun sitä tarvitsen. Tiedän, että voin aina tulla luoksesi ja turvautua sinuun, kun minun on paha olla tai tuntuu, ettei mikään onnistu.
Kiitos, että uskot minuun silloin, kun itse en usko onnistuvani. Kerrot minulle, että pystyn melkein mihin vain ja jaksat väittää vastaan, kun olen eri mieltä tästä asiasta.
Kiitos, että autat minua silloin, kun en halua myöntää tarvitsevani apua, koska ne ovat niitä hetkiä, kun sitä eniten tarvitsen.
Kiitos, että jaksat minua. Voin vain uskoa, mitä kamppailua käyt pääsi sisällä joskus, ettet hermostu minuun totaallisesti huonojen päivien sattuessa kohdalle.
Kiitos, että olet kärsivällinen. Ymmärrät vaikeuteni ja rajoitukseni, etkä ole ikinä valittanut niistä, vaikka joskus olisi syytä ollutkin.
Ennen kaikkea:
Kiitos, että rakastat minua. Se, että sain sinut on parasta, mitä elämässäni on tapahtunut.
Olit ensimmäiseni ja toivottavasti myös viimeiseni. Rakastan sinua koko sydämestäni.
xoxo. Emilyn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti